Antakaa anteeksi rakkaat ystävät ja kylänmiehet tämä kirjoitustahti! Olen kertakaikkisen onneton näissä päiväkirjan ja muun plokin kirjoituksissa, nyt armas toverini Joonas Facebookissa ystävällisesti vihjaisi että ei ole mitään kuulunut..(kiitos Jones siitä).
Kaikki on täällä vallan mainiosti. Edellisen kirjoituksen jälkeen on tapahtunut vaikka mitä, en nyt rupea tässä kaikkea kertaamaan. Tärkeää oli se, että ihanainen puolisoni kävi täällä. Viikko on todella lyhyt aika, sen huomasi taas. Jotenkin se on kummallista, että silloin, kun jotain oikein odottaa, kestävät viikot noin todella monta kertaa kauemmin kuin silloin, kun aika saisi mennä hitaammin.. Marko siis oli viikon täällä, sinä aikana ehdittiin käydä eläintarhassa, jossa oli ihanaa, kiertelemässä kaupungilla, ja monta kertaa aamiaisella. Kaiken kaikkiaan viikko oli tosi onnistunut, ja oli mukavaa. Mukavaa ei kyllä koko aikaa ollut, käytiin nimittäin Sachenhausenin keskitysleirillä. Siellä ei ollut kivaa, ei ollenkaan kivaa. Kamala paikka, en suosittele. Kaikenlaista muutakin ehdittiin Markon kanssa nähdä ja tehdä, ja ne mitä ei ehditty nähdä katsastetaan sitten joulukuussa, kun Marko tulee toisen kerran tänne. Silloin lähdetäänkin sitten yhtä matkaa kotiin.. :)
Edellisen kirjoituksen jälkeen ollaan ehditty käydä myös Dresdenissä. Meidän harjoittelunohjaaja on myös Dresdenin alueen pappi, ja päästiin harjoittelijaporukalla ikään kuin siivellä mukaan kun hänellä oli siellä kastejumalanpalvelus. Oli hauskaa, ja kylmää. Dresden oli hieno kaupunki, tosin minua kovasti häiritsi se, ettei mistään talosta ikinä tiennyt, että oliko kyseessä oikeasti vanha rakennus, vai sodan jälkeen uudelleenrakennettu. Dresdenhän siis pommitettiin aivan palasiksi sodassa, ja aivan turhaan. Sota oli käytännössä jo ohi, kun kaupunkia alettiin pommittaa. Huolellista työtä sen pommituksen kanssa kyllä tehtiin, kuvat Dresdenistä siltä ajalta ovat aika rajuja.. Mutta kaupunki on nyt tyylikkäästi jälleenrakennettu, ja meillä oli siellä hauskaa. Kylmä siellä tosiaan myös oli, aivan hirveä tuuli, jollaista en täällä ihanaisen lämpimassä Berliinissä ole tavannut ollenkaan. (Välillä sitä miettii, että jotkut ovat vaihdossa esimerkiksi Afrikassa...)
Elämä on siis vallan mallillaan täällä. Tänään on muurin murtumisesta tasan 20 vuotta! Huima ajatus, vielä huimempi on se, että muuri on todella ollut. Kun ei ole täällä (sattuneesta syystä..) muurin aikana käynyt, on sitä hirveän vaikeaa kuvitella. Toisaalta en ehkä edes halua, tilanne on kuitenkin niin paljon onnellisempi nykyään. Kyllä kaupungissa pitää vapaasti kaikkien saada olla ja elää. Muurinmurtumisjuhlat eivät kuitenkaan vakuuttaneet, oli kylmä, vesisade, liikaa ihmisiä ja teknisiä ongelmia. Mutta ehkä tässä on kysymys samasta asiasta kuin joululahjoissa; ajatus on tärkein (sanovat jotkut.).
Berliini on edelleen ihana kaupunki, me olemme jo ihan hyviä kavereita. Ihan sydänystäviä meistä ei tässä ajassa ehdi tulla, enkä tiedä tulisiko muutenkaan. Täällä on mahtavaa, mutta kaipaan kyllä oikeasti myös luontoa, rauhaa ja sitä, ettei joka paikassa tungeksi ihmisiä. Kuitenkin ulkomaisista kaupungeista joissa olen käynyt on Berliini Zürichin jälkeen vakuuttanut ehkä eniten. Tänne on pakko päästä uudelleen sitten kun täältä lähtee, kolmen kuukaudenkin jälkeen on varmasti paljon vielä näkemättä. Kohta sitä paitsi on kotiinlähdön paikka, vähiin käy ennenkun loppuu. (odotan muuten sitten semmoisia tervetuliasjuhlia, että tämä juhlakomitealle tiedoksi annettakoon :) ). Ajattelin kuitenkin nauttia täysillä tästä ajasta mikä on jäljellä. Siihen sopiikin, että ystäväni Heidi tulee torstaina. Ihanaa nähdä (ja saada suklaata).
Yritän ryhdistäytyä ja kirjoittaa taas, bis bald (?),
R