Täällä sitä nyt siis olllaan, ihan oikeasti. Olen jotenkin aina ajatellut, että Berliini on sellainen paikka, jossa pitää käydä. Silti en ole koskaan aikaisemmin ollut täällä, ja nyt olen aivan häkeltynyt siitä, että todellakin olen täällä. Unelmien toteutuminen tuntuu aina jotenkin kummalliselta, ja siihen liittyy aina myös riskejä. Unelmat ovat siinä mielessä kovin vaarallisia, ettei niiden toteutuminen aina tarkoitakaan täydellisen onnen saavuttamista, vaan on mahdollista myös pettyä rajusti. Unelmissaan asiat voi kuvitella niin hienoiksi kuin vain haluaa (ja mielikuvitus antaa myöten, tietenkin), ja kyllä, Berliini vaikuttaa täysin olevan juuri sitä, mitä olen unelmissani kuvitellut. Sinänsä kummallista, koska en oikeasti tiennyt mitä odottaa. Jotenkin tämä tuntuu vain olevan juuri sitä, mitä olen miettinyt. Asiaan toki saattaa liittyä se olennaisesti, että Berliini on kovin merkityksellinen kaupunki historiallisesti, ja sitä kautta siihen on tietyllä tavalla tutustunut jo aikaisemmin. Historia on täällä nähtävillä kaikkialla, tai sitten vain haluan ajatella asian olevan niin. Niin tai näin, kyllä tämä on hieno kaupunki (voin sen kertoa jo kolmen päivän vankalla kokemuksella).

Aion siis kirjoitella tänne siitä, onko tämä hieno kaupunki vielä viikon tai kuukaudenkin kuluttua, miltä tosiaan tuntuu olla Berliinissä, koti-ikävästä ja vaikka ampiaisten määrästä (niitä on täällä paljon). Saattaa kuitenkin olla, että tälle blogille käy kuten kaikille päiväkirjoilleni; viikon jaksan kirjoittaa ja olen siitä innostunut, ja sitten unohdan koko jutun. Toivoisin kuitenkin ettei niin käy, sillä haluaisin kuitenkin jakaa tätä kokemusta muidenkin kanssa. Tämä tästä kuitenkin tällä kertaa, jatkoa toivottavasti seuraa.

R